torstai 23. heinäkuuta 2015

Fasun selän hoitoa


Maanantaina 13.7. Fasun kävi hieromassa Eläinfysio Four Feetin Katja Tolonen.  Uutta satulaa ei ole löytynyt joten olin ehtinyt ratsastaa Fasulla neljä viikkoa ilman satulaa. Fasu aristaa selkäänsä ja yllätyksekseni sainkin kuulla, että ilman satulaa ei kannata ratsastaa, koska paine ei jakaudu selkään tasaisesti. 

Ohjeeksi sain liikuttaa Fasua kaksi viikkoa maasta käsin. Eli satuloitakaan ei voi nyt sovittaa. Fysioterapeutti suositteli TENS-hoitoa päivittäin. Tens on ihon kautta tapahtuvaa sähköistä hermostimulaatiota. Tenslaite lähettää heikkoja, pientaajuisia sykäyksiä, jotka aktivoivat kehon omia kipua lievittäviä mekanismeja. Näin verenkierto paranee ja lihakset rentoutuvat. Meidän tallilla onkin tuo laite joten vuokrasin sen kahdeksi viikoksi ja olen käyttänyt sitä Fasulle nyt ½-1h päivässä. Lisäksi tehdään joka päivä selän nostoja/pyöristyksiä ja porkkanavenytyksiä. Selkä on vaikuttanut jo paremmalta joten toivottavasti ensi viikolla päästään taas etsimään sopivaa satulaa!

Fasu ei ikinä tule vastaan laitumelta ja sitä saa huudella aika pitkään ennen kuin nostaa päätään heinikosta. :D

Tens-hoitoa
Ötökät kiusaavat sen verran että talutuslenkeilläkin on pidettävä ötökkäloimea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti