sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Torstain tunti + heinähäkin fiksausta


Oltiin taas torstaina Fasun kanssa tunnilla. Viime tunnin jälkeen menin itsenäisesti sunnuntaina ja tiistaina koulua, muut päivät maastoiltiin. Kehitystä on tapahtunut jo yhden tunnin jälkeen eli ollaan Fasun kanssa aika nopeita oppimaan. ;) Laukassa pakka hajoaa, mutta eiköhän siihenkin saada parannusta. Joudun nyt tekemään oikeasti töitä selässä, enkä vain matkusta mitä ennen olen tehnyt liikaa.

Noniin siis torstain tunnilla ensin tehtiin pysähdyksiä käynnistä. Ne sujuivat nyt jo ihan hyvin eikä Fasu enää hiipinyt pysähdykseen. Muisteltiin taas viime kerran asioita ja koitettiin saada pyöreyttä. Kevyessä ravissa vasempaan kierrokseen tehtiin asetusta sisäänpäin. Jäätiin pääty-ympyrälle. Fasu on vasempaan kierrokseen jäykempi asettaa. Jumpattiin niskaa asettamalla kunnolla vasemmalle ja pitämällä vasemmalla pohkeella vastaan.

Annoin vähäksi aikaa pitkät ohjat ja vaihdettiin suuntaa. Mentiin ympyrällä harjoitusravia. Oikeaan kierrokseen Fasu asettuu ihan itsekseen ja pitää olla tarkkana että ulko-ohja pysyy hyvin tuntumalla. Asetettiin ympyrällä välillä ulospäin. Tähän suuntaan Fasu meni helpommin pyöreänä. Välillä suurennettiin ja pienennettiin ympyrää.

Sitten otettiin laukkaa ympyrällä. Ensin tuli väärää laukkaa muutamia nostoja. Lapa työntyy helposti oikeaan kierrokseen sisään, joten oli vaikea saada asetus oikealle. Laukattiin vähän aikaa ja lopuksi vielä kevyttä ravia.

Tyytyväinen ja väsynyt ratsukko palasi talliin. :) Ensi viikolla jälleen uudet harjoitukset.


Eilen sain vihdoin korjattua heinähäkin. Fasu oli siis saanut tehtyä aukon muoviverkkoon. Kävin Biltemasta ostamassa teräslangasta valmistetun koottavan kompostikehikon, hintaa 10 euroa. Käytin häkkiin siitä yhden sivun. Se ei aivan riittänyt peittämään koko etuosaa, mutta näyttää toimivan.

Aiemmin olin myös lisännyt häkkiin muutamat tukilaudat ja kiinnittänyt sen paremmin vanhoilla aitalangoilla. Saa nähdä kauanko päivitetty versio kestää ehjänä. :D






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti