torstai 23. lokakuuta 2014

Parantunut jalka



Fasun jalassa ei ole enää minkäänlaista jännevammaa! Eläinlääkärin määräämä 1½ kuukauden kävelykuuri olisi päättynyt huomenna. Fasu ei ole tosiaankaan pysynyt täydellisesti pelkässä hallitussa käynnissä, vaan on riehunut tarhassa ja säpsynyt ratsastaessa. Päätin maanantaina soittaa eläinlääkärille, koska halusin hänet ultraamaan jalan jotta tiedettäisiin onko vamma mennyt huonompaan tai parempaan suuntaan. Päässäni olin käynyt läpi kaikki mahdolliset kauhukuvat, kuinka jalka olisi pahentunut eikä parantuisi ennalleen. Kävikin hyvä tuuri, eläinlääkäri tuli heti seuraavana päivänä lähistölle ja samalla tutkimaan Fasun jalan.

Jalka näytti tosi hyvältä, ei mitään turvotusta eikä lämpöä. Jalassa olleessa haavasta oli enää pieni rupi jäljellä. Tuntui ikuisuudelta kun eläinlääkäri ultrasi jalan tarkasti läpi. Ja sitten hän totesi, ettei jalassa ole enää jälkeäkään viimeksi näkyneestä vauriosta. Mikä helpotus, mutta vielä piti selviytyä raviosuudesta. Viimeksi ontuma ravissa oli 1/5. Juoksutin vierellä juosten suoralla ja ympyrällä. Fasulla oli ihan hölmistynyt ilme kun pitkästä aikaa pyydettiin ravaamaan. Selvittiin raviosuudesta kunnialla, ei ontumaa! :) Saatiin lupa aloittaa ravaamaan pikkuhiljaa, ensin vain suoralla.

Eilen oli ihanan aurinkoista.


Tässä vielä kooste koko "sairaslomasta":

29.8. Fasun ollessa laitumella etujalka oli turvonnut tukiksi, aloitettiin kylmäys

30.8. Kylmäystä jatkettiin, otettiin Fasu koko vuorokaudeksi karsinaan

31.8. Eläinlääkäri kävi, totesi jännevamman, määräsi kipulääkettä, karsinalepoa, kylmäystä ja yöksi tukiside.

1.-11.9. Karsinalepo, kylmäys, tukiside

12.9. Eläinlääkäri ultrasi jalan, totesi lievän syvän koukistajajänteen vamman. Ontuma ravissa 1/5. Paranemisennuste hyvä, noin 2kk. Aluksi 10min päivässä käyntiä selästä, pikku hiljaa lisää. Jalassa olevaan haavaan määräsi antibiootin.

12.-18.9. Käyntiä 10min, kylmäystä 2xpäivässä.

19.-26.9. Käyntiä 15-20min, kylmäystä 2xpäivässä.

27.9.-3.10. Käyntiä 25min, kylmäystä 1-2xpäivässä.

4.-10.10. Käyntiä 30min, kylmäys ratsastuksen jälkeen.

11.-17.10. Käyntiä 35min, kylmäys ratsastuksen jälkeen.

18.-20.10. Käyntiä 40min, kylmäys ratsastuksen jälkeen.

21.10. Eläinlääkäri ultrasi jalan, totesi terveeksi.

Fasu menee jo ihan rennosti uusissa maastoissa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti