lauantai 30. elokuuta 2014

Epäonnea


Fasu on sairaslomalla. Perjantaina siskoni meni tallille ja huomasi toisen etusen olevan säären kohdalta turvonnut ja lämmin. Huomattavaa ontumista ei ainakaan vielä ole. Epäillään nyt, että hankoside olisi mennyt lievästi Fasun ollessa laitumella. Itselleni sattui juuri iltavuorot, joten en pääse hoitamaan jalkaa montaa kertaa päivässä. Onneksi siskoni majoittui mökille, joten ei ole pitkä matka tallille. Jalkaa hoidetaan nyt akuutissa vaiheessa kylmäämällä useita kertoja päivässä ja laitumelle Fasu ei tietenkään enää pääse. Eläinlääkärille soitan maanantaina. Vielä jalkaa ei kannata ultrata, kun jännevammat voivat näkyä ultrassa vasta 1-2 viikon jälkeen tapahtuneesta. Toivottavasti tästä selvittäisiin mahdollisimman lievästi!


sunnuntai 24. elokuuta 2014

Ratsastusta niityllä


Kuvat eiliseltä, kun käytiin kävelemässä läheisellä niityllä. Vähän vaihtelua maastoiluun ja kentällä menoon. :)










perjantai 22. elokuuta 2014

Muuttoa odotellessa


En malta odottaa, että Fasu pääsee muuttamaan uuteen kotiin! Enää 10 yötä.  Muuttoa odotellessa olen ostellut taas kaikkea. :D

Satulahuopa käytettynä 10e.




 Päätin siirtyä käyttämään luonnonharjoja. Tilasin Ratsutarvikeliike Sw Horsesta William Leistnerin pölyharjan (15e) ja beauty -harjan (17,64e). Vielä etsinnässä pääharja ja vähän kovempi pölyharja.


Fasulla ei ole juurikaan tarvinnut loimia, joten sillä on niitä vain muutama. Hevosen vanhetessa en halua ottaa riskiä, että se vilustuisi. Tilasin Porin Riding Sport Ky:stä Rain Busterin fullneck sadeloimen fleecevuorella (99,90e). Ensi viikolla postista tulee käytettynä ostamani ThermoStarin vuoreton fullneck sadeloimi, joka maksoi 80e postikuluineen. Ilmojen kylmetessä aion ostaa vielä vedenkestävän loimen ohuella vuorella. Toppaloimi Fasulla onkin talveksi.



Fasulle on ilmestynyt patti satulavyön kohdalle, ehkä jonkin ötökän purema. Se aukesi aina ratsastaessa, joten ostin HorseCare Cornerista MediLambin mustan lampaankarvapehmusteen (79e). Toivottavasti nyt paranee kokonaan.

Tällä lisää kiiltoa harjaan, häntään ja karvaan. Puuilosta 11,90e.

Shampoo Agrimarketista 7,90e.


maanantai 18. elokuuta 2014

Satulan ehostus


Fasulla on ollut sama Sydneyn yleissatula viimeiset 11 vuotta jonka se on minun omistuksessani ollut. Vähän aikaa sitten aloin miettimään uuden satulan hankintaa, koska nykyinen ei enää näyttänyt kovin edustavalta. Googlettelin satuloita Lappeenrannasta, kun löysin Satulapalvelu Hilmalayan sivut. Sivuilla on myytävien satuloiden lisäksi mm. kerrottu millaisia nahkatöitä toimipaikassa tehdään.

Satula ennen ehostusta:



Satula ehostuksen jälkeen:

 



Satulaan tehtiin värinparannus ja tehohoito. Vein satulan toimipaikkaan aamupäivällä ja iltapäivällä se oli valmis. Hintaa tuli vain 30 euroa. Olen todella tyytyväinen tulokseen, ei tarvitsekaan ostaa uutta satulaa. ;)

Jatkohoito-ohjeeksi sain käsitellä satulan joka tai joka toisen käyttökerran jälkeen Pharma Leather Dream nahanhoitoaineella. Ostin purkin Robin Hoodista, jossa se maksoi 12,95 euroa.



tiistai 12. elokuuta 2014

Kasvohoito kotona



Kirjoitin aiemmin täällä ihoni hoidosta. Nyt ajattelin kertoa kasvojeni kuorinnasta ja naamiosta. Olen käynyt lukuisia kertoja kosmetologien kasvohoidoissa, mutta nykyään teen itse omat kasvohoitoni.

Kerran kuukaudessa teen kasvoilleni 30% salisyylihappokuorinnan. Käytän MTY Londonin kuorintaa, jota ei suositella hyvin herkälle iholle, mutta omalle iholleni tuo vielä sopii. Tuotteen olen tilannut ChemicalPeelShop:ista. Salisyylihappo sopii loistavasti rasvoittuvalle ja sekaiholle. Se kuorii ihoa keskisyvästi. 




Kuorinnan jälkeen levitän kasvoilleni ihanan GlamGlow:n Youthmud mutanaamion. Tämä hoitolatasoinen naamio jättää ihon sileäksi ja hehkuvaksi. Ainesosat kirkastavat, kosteuttavat, poistavat kuolleita ihosoluja, tasoittavat juonteita ja puhdistavat. Lisäksi naamio imee epäpuhtauksia ja supistaa ihohuokosia. Esim. Sokoksella tämän hinta on 49,90e.




Kerran viikossa (ei samalla viikolla salisyylihappokuorinnan kanssa) käytän kasvojeni kuorintaan Dr. Baumannin SkinIdent -sarjan Facial Peeling kuorintaa, joka on hellävarainen rakeeton kuorinta. Se puhdistaa, kirkastaa ja uusii ihoa sekä tehostaa muiden hoitotuotteiden ja vaikutusaineiden vaikutusta. Tämän kuorinnan jälkeen käytän myös GlamGlow:ta.




Käyttekö te kasvohoidoissa kosmetologilla tai teettekö omia hoitoja kotona?

torstai 7. elokuuta 2014

Fasumaista


Mentiin siskoni kanssa tallille tänään siinä kolmen jälkeen. Fasulla oli hurjat spurtit laitumella, mutta tuli lopulta luokseni ja mentiin talliin. Siskoni sai ratsastaa Fasun ja minä laittelin ruokia valmiiksi, katselin ratsastusta ym. 


Tunnin kuluttua hoidin Fasun harjaamalla ja pesin hiet pois haalealla vedellä ja sienellä. Fasu ei tykkää yhtään jos sitä pesee kylmällä vedellä, joten lämmitän aina veden vedenkeittimellä ja sekoitan kylmää vettä niin että tulee sopivan haaleaa.


Vein Fasun ulos ja annettiin heinät. Fasu on nyt laitumella kahden muun hevosen kanssa ympäri vuorokauden. Onneksi enää ei ole paljoa paarmoja. Aitauksessa on pihatto, mutta hevoseni ei sinne uskalla mennä. Talutin sen sinne syömään pari kertaa viikonloppuna. Piti ottaa iso loikka kynnyksen yli kun oli niin jännää. Ja sen jälkeen ei meinannut uskaltaa tulla pois. Vauhdilla tapahtui poistulokin. 

Fasu alkoi heinäkuussa yskimään päivisin tallissa ja ratsastaessa, joten senkin takia parempi olla mahdollisimman paljon ulkona. Lisäksi syötämme sille Cavalor Bronchix Purea ja yskiminen onkin jo lähes kokonaan loppunut. 










Kesätunnelmia


Tällaisissa tunnelmissa vietin viikonloppua. Nauttien ulkoilusta, kuvaillen, krokettia pelaten ja heppaillen. :)

 













sunnuntai 3. elokuuta 2014

Tehotunnilla


Perjantaina menin tehotunnille Laukan ratsutilalle. Sain ratsukseni 8-vuotiaan torinhevosen nimeltä Ford, eli Veeti. Hoitaessa Veeti oli oikein kiltti. Kooltaan Veeti on isompi ja leveämpi kuin Fasu, mutta nopeasti totuin siihen selässä. Ratsastaessa Veeti kuunteli hyvin, ja varsinkin laukassa se oli paljon helpompi ratsastaa kuin Fasu.

Kamera unohtui kotiin ja lisäksi menimme maneesissa, joten tuskin olisi kovin hyviä kuvia saanutkaan. Piirsin kuvat havainnollistamaan tehtäviä, joita menimme. En ole pätkääkään taiteellinen ihminen, joten älkää välittäkö ei symmetrisistä kuvioista. :D Meitä oli tunnilla kaksi, joten sai todella yksilöllistä opetusta.

Aluksi menimme ravissa ympyrät päädyissä ja loivat kiemurat sivuilla. Sitten samaa laukassa. En ole tottunut laukkaamaan Fasulla läheskään noin paljon, joten kuuma tuli!


Seuraavaksi ratsastettiin ravissa keskiympyrää kartioiden välistä. Kartioiden välissä tehtiin käyntisiirtymät.  Tämän jälkeen kartioiden kohdalla tehtiin pysähdys ravista. Myös pysähdykset oli helpompi tehdä Veetillä kuin Fasulla. 

Sitten otettiin laukkaa, ja kartioiden kohdalla ravisiirtymät. 



 Kuvioon lisättiin ympyrät molempiin päätyihin. Tätä mentiin ravissa ja laukassa.




Sitten menimme yhdellä ympyrällä temponmuutoksia laukassa. Ja vielä loppuverryttely kevyessä ravissa.

Omassa ratsastuksessani parannettavaa:

- nyrkit pystyyn ja kädet kokoajan samalla tasolla, kyynerkulma
- jalat rennoksi, varsinkin laukassa puristan helposti polvella jolloin jalka nousee
- asetuksen jälkeen tarkkana suoristuksessa

Ensi viikolla menen tavalliselle tunnille. Jatkossa menen Fasulla mahdollisimman paljon ilman jalustimia, jotta saisin rentoutta jalkoihin. Liinassa ratsastuksesta voisi myös olla hyötyä.


Onko kenellä samoja ongelmia ratsastuksessa, ja vinkkejä niiden korjaamiseen? 

perjantai 1. elokuuta 2014

Sekalaisia kuvia


Ajattelin julkaista kamerasta ja puhelimesta löytyneitä julkaisemattomia kuvia ja kertoa niistä vähän samalla.

Kesäkuun kylminä päivinä aurinkokin näyttäytyi kerran.




Kesäkuun kuvailuja nämäkin.

Bingo.
Kielo.

Käytiin Nellin kanssa keskiviikkona Caffe Violetissa.


Salaattia uudelta lautaselta.

Eilen sateisen ratsastuksen jälkeen uusi fullneck fleece testissä.